Etusivu: Corporate: Honkarakenne 2009: Näkymät vuodelle 2010: Tulosparannusohjelma
Tulosparannusohjelma
Tulosparannusohjelman tavoitteena on jo vuonna 2010 varmistaa konsernin positiivinen tulos. Ohjelman täysimääräinen tulosvaikutus saavutetaan vuodesta 2011 alkaen. Noin kolme neljäsosaa tulosparannuksesta arvioidaan saavutettavan liiketoiminta-alueiden kiinteiden ja muuttuvien kustannusten säästöillä ja loput yhtiörakenteiden selkeyttämisellä vuoden 2010 aikana.
Tulosparannusohjelman kohteena ovat noin 8 miljoonan euron kustannuserät. Suurin osa liiketoiminta-alueiden tulosparannustoimista arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2010 aikana ja tulosvaikutuksen kuluvan vuoden aikana ennakoidaan olevan noin 5 miljoonaa euroa. Ohjelmaan liittyvien ja kuluvan vuoden aikana kirjattavien kertaluonteisten kulujen erät voivat olla merkittäviä.
