Hallinto

Hallintoperiaatteet

byelaws.jpgHonkarakenne Oyj noudattaa hallinnoinnissa osakeyhtiölakia sekä Helsingin arvopaperipörssin, Keskuskauppakamarin ja Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton joulukuussa 2003 julkaisemaa suositusta listayhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä.

 

Yhtiökokous

Honkarakenne Oyj:n ylin päättävä elin on yhtiökokous, joka kokoontuu kerran vuodessa varsinaiseen yhtiökokoukseen. Yhtiökokoukselle kuuluvat tehtävät on määritelty osakeyhtiölaissa ja yhtiöjärjestyksessä.

Hallitus

Honkarakenne Oyj:n hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan kolmesta kahdeksaan jäsentä. Vuosittain pidettävä varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten määrästä ja valitsee jäsenet. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksen jäsenten palkkiot ovat varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2009 tekemän päätöksen mukaisesti 5 000 euroa/kk puheenjohtajalle ja 1 200 euroa/kk muille jäsenille. Hallituspalkkio voidaan maksaa 50 prosenttisesti yhtiön hallussa olevilla omilla osakkeilla. Tämän lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan päivärahat ja matkakustannusten korvaukset valtion matkustussäännön mukaisesti. Hallitus ei ole nimittänyt keskuudestaan valiokuntia.

Hallitus kokoontui vuonna 2009 yhteensä 11 kertaa. Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin 100 %:n osallistumisprosentilla.

Hallituksen jäsenet, 3.4.2009 alkaen

Lasse Kurkilahti © Kemira Oyj

Lasse Kurkilahti
hallituksen puheenjohtaja

  • Syntynyt 1948 Taivassalossa
  • Ekonomi, Turun kauppakorkeakoulu, 1971
  • Kemira Oyj, pääjohtaja 2004-2007, Elcoteq Network Oyj, toimitusjohtaja 2001-2003, Raisio Yhtymä Oyj, pääjohtaja, 2000-2001
  • Hallitusjäsenyydet: ; Reachlaw Oy, pj. 2008-, FIM Oy 2008-, SRV Yhtiöt Oyj, vara-pj. 2006-
  • Vuorineuvos, 2006, Suomen Leijonan 1.lk ritari, 1997
  • Hallituksen yhtiöstä ja pääomistajista riippumaton jäsen
  • Omistaa 33 000 Honkarakenne Oyj:n B-osaketta
Tomi Laamanen

Tomi Laamanen  

  • Syntynyt 1968 Helsingissä
  • DI, Teknillinen korkeakoulu, Helsinki, 1993; kauppatieteen maisteri, Helsingin kauppakorkeakoulu, 1997; tekniikan tohtori, Teknillinen korkeakoulu, Helsinki, 1997; kauppatieteen tohtori, Helsingin kauppakorkeakoulu, 2002
  • Teknillinen korkeakoulu, Helsinki, tuotantotalouden osasto, strategisen johtamisen professori, 1997-Teknillinen korkeakoulu 1993–2004 eri tehtävissä, Innopoli 1992–93, VTT 1992, Hewlett-Packard 1991–92, Helsingin kaupungin liikennelaitos 1990–91.
  • Hallitusjäsenyydet: Honkarakenne Oyj 2007-, SSH Communications Security Oyj, Systems Garden Oy, Stratwin Oy, Emtele Oy, Halton Group Oy, Helsingin Seudun Osuuspankki Oyj
  • Strategiakonsultointia yli 20 yrityksessä, useita Suomen Akatemian, Tekesin ja Sitran tutkimusprojekteja
  • Hallituksen yhtiöstä ja pääomistajista riippumaton jäsen
  • Omistaa 1 600 Honkarakenne Oyj:n B-osaketta
Mauri Niemi

Mauri Niemi   

  • Syntynyt 1945 Töysässä
  • Yo 1964, Alavuden yhteiskoulu
  • Rakennusinsinööri 1968, Johtamistaidon koulutusohjelma 1976, Liikkeenjohdon instituutti 1984, Harward University Graduate School (International Senior Management Program) 1989
  • Skanska Oy, toimitusjohtaja 2001–2004,  Skanska Suomi Oy, toimitusjohtaja 1994–2000, Haka Oy, kan-sainvälisen toiminnan johtaja, varatoimitusjohtaja 1989–1994; Maa- ja Vesirakennus Haka Oy, toimitus-johtaja 1987–1989, OMP-Yhtymä Oy, toimitusjohtaja 1985–1986, Insinöörirakentajat Oy, toimitusjohtaja 1982–1985
  • Hallitusjäsenyydet: Privatum Oy, pj. 2005-, HUS Kiinteistöt Oy 2008-, Kuvataideakatemia 2007-, Honka-rakenne Oyj 2006-, AI-Yhtiö Oy 2005-, Normek Oy 1994-
  • Hallituksen yhtiöstä ja pääomistajista riippumaton jäsen
  • Omistaa 9 000 Honkarakenne Oyj:n B-osaketta
    Määräysvaltayhtiö Privatum Oy omistaa 20 000 B-osaketta
Marko Saarelainen

Marko Saarelainen

  • Syntynyt 1967 Lieksassa
  • Hokusei Gakuen Yliopisto, Sapporo, 1987; Sapporo Int’l Language Institute, Sapporo, 1991
  • Honka Japan Inc., toimitusjohtaja 1996-, Honka Japan Inc. 1991-
  • Hallitusjäsenyydet: Honkarakenne Oyj 2009-, Finnish Chamber of Commerce in Japan puheenjohtaja 2009-, vara-pj. 2008–2009, jäsen 1996-2007, KK Finland Village, 1994-
  • Omistaa 4 880 Honkarakenne Oyj:n B-osaketta
Mauri Saarelainen

Mauri Saarelainen

  • Syntynyt 1949 Pielisjärvellä
  • Merkonomi 1969, insinööri 1976
  • Honkarakenne Oyj, toimitusjohtaja 1994–2004, varatoimitusjohtaja 1986–1994, eri tehtävissä: myynti-päällikkö, suunnittelupäällikkö, vientipäällikkö 1969-
  • Hallitusjäsenyydet: Honkarakenne Oyj pj. 2004-2008, jäsen 1992-, Metsäteollisuus ry, PW-Windows Oy,
  • Omistaa 10 456 Honkarakenne Oyj:n A-osaketta ja 23 460 B-osaketta 
Pirjo Ruuska

Pirjo Ruuska

  • Syntynyt 1956 Pielisjärvellä
  • Rakennusinsinööri, Kuopion teknillinen oppilaitos 1979; Insinöörien ATK-erikoiskoulutus, Raahe 1985; Käytännön Vientitoimet, Fintra; Yrittäjän ammattitutkinto, Jyväskylä 2006
  • Puulaakson Puru Oy, toimitusjohtaja 2005-, Toimitusjohtaja Epira Oy 2004-, Honkarakenne Oyj eri tehtävissä: suunnittelija, toimitusvastaava 1981–2005
  • Hallitusjäsenyydet: Honkarakenne Oyj 2008-, Puulaakson Puru Oy 2005, Epira Oy 2004-, Saarelaisten sukuseura ry 2003
  • Hallituksen yhtiöstä riippumaton jäsen
  • Omistaa 1 530 Honkarakenne Oyj:n A-osaketta ja 76 216 B-osaketta