Sisäpiiri

Sisäpiiri

Honkarakenne Oyj noudattaa OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin sisäpiiriohjetta. Honkarakenteen julkiseen sisäpiiriin kuuluvat yhtiön hallitus, toimitusjohtaja, hänen varamiehensä sekä päävastuullinen tilintarkastaja. Lisäksi yhtiö ylläpitää omaa sisäistä sisäpiirirekisteriä, johon kuuluu muita yhtiön johtoon ja taloushallintoon kuuluvia toimihenkilöitä sekä tiedottajat. Yhtiön sisäpiirivastaavana toimii talousjohtaja. Yhtiö ylläpitää julkista sisäpiirirekisteriään Suomen Arvopaperikeskus Oy:n SIRE-järjestelmässä. Sisäpiiriin kuuluvat eivät saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla 14 vuorokauden kuluessa ennen yhtiön osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen julkistamista.

Sisäinen valvonta

Sisäisen valvonnan tehtävänä on varmistaa, että yhtiön toiminta on tehokasta ja tuloksellista, tuotettava informaatio on luotettavaa ja että säännöksiä ja toimintaperiaatteita noudatetaan. Sisäinen valvonta on hallituksen ja operatiivisen johdon vastuulla. Sisäistä valvontaa toteutetaan yhtiöön luodun raportointijärjestelmän avulla.

Ulkoiset tilintarkastajat suorittavat työssään sisäisen valvonnan tarkastusta. Tilintarkastajat tarkastavat tilit Suomen lisäksi tytäryhtiöissä Saksassa, Japanissa ja Ranskassa.

Sisäinen tarkastus

Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on yrityksen sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja toimintojen tarkoituksenmukaisuuden arviointi. Sisäisellä tarkastuksella pyritään varmistamaan mainittujen osa-alueiden toimivuus kriittisimmissä kohdissa..

Sisäiseen tarkastukseen ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena luoda omaa organisaatiota vaan toiminta tapahtuu pääsääntöisesti taloushallinnon henkilökunnan toimesta. Mikäli sisäiseen tarkastukseen tärkeänä osana kuuluva riippumattomuus on vaarassa, käytetään yhtiökokouksen valitseman tilintarkastustoimiston palveluja tai jotain muuta tilintarkastustoimistoa. Talousjohtaja raportoi hallitukselle ja toimitusjohtajalle tarkastushavainnoista sovitun aikataulun mukaisesti.

Tytäryhtiöissä sisäistä tarkastusta suorittaa emoyhtiön taloushallinnon henkilöstö hallituksen vahvistaman toimintasuunnitelman mukaisesti. Näiltä osin ei ole riippumattomuusongelmia.

Riskienhallinta

Riskienhallinnan tavoitteena on tunnistaa kattavasti toimintaan liittyvät riskit sekä varmistaa, että riskejä hallitaan asianmukaisesti, kun tehdään liiketoimintaan liittyviä päätöksiä. Yhtiön riskienhallinta varmistaa liiketoiminnan jatkuvuuden. Riskienhallinnalla turvataan myös yhtiön brändiä sekä varmistetaan lakien ja säädösten täyttäminen. Riskienhallinnassa ei ole omaa organisaatiota vaan siihen liittyvät asiat hoidetaan organisaation määrittelemän vastuujaon mukaisesti.