Joulupukki viralliselle valtiovierailulle Lontoon Cityyn – Hongalta juhlakulkueeseen joulupukin mökki

Suomi ja Joulupukki esittäytyvät Lontoossa ensi lauantaina (11.11.) näyttävästi, kun Lontoo Cityssä juhlitaan uuden pormestarin virkaanastujaisia suurella juhlakulkueella ja ilotulituksella. Kyseessä on Joulupukin ensimmäinen valtiovierailu Lontooseen, jossa hän esiintyy yhtenä tapahtuman päätähdistä. 


santa1.jpgJoulupukki matkustaa Cityn läpi kulkuetta varten suunnitellulla näytöslavalla, jonka päälle on rakennettu luonnon materiaaleista luminen suomalaismaisema poroineen ja kuusineen. Suomessa valmistetun Markus Friskbergin ja Ville Tervosen ideoiman lavan keskelle on sijoitettu Joulupukin virallisen hirsitalotoimittajan Hongan lahjoittama joulupukin minimökki. Honkarakenne on myös Joulupukkisäätiö Santa Claus Finlandin jäsen ja mukana edistämässä santa2.jpgmielikuvaa Suomesta Joulupukin oikeana kotimaana. 

Lontoon Cityn järjestyksessä 679. pormestariksi on valittu suomalaisten vientiyritysten yhteistyökumppanina tunnettu John Stuttard, joka on aiemmin toiminut myös Finnish-British Chamber of Commerce’n puheenjohtajana. Joulupukin valtiovierailu toteutetaan hänen toiveestaan.  

Lontoo Cityn pormestarin, Lord Mayor’in, valinta on 800 vuotta vanha perinne, jota juhlitaan kulkueen lisäksi näyttävästi suurella ilotulituksella. Lord Mayor Show’ta seurataan brittiläisen median lisäksi myös kansainvälisesti. Paraatiin odotetaan paikan päälle yli puoli miljoonaa katsojaa ja miljoonia tv-katsojia. 

Maailman suurin hirsitalovalmistaja Honkarakenne on Joulupukille vanha tuttu. Joulupukin kotimaassa Suomen Lapissa on totuttu asumaan aidoissa ja terveellisissä hirsitaloissa jo satoja vuosia. Honka on rakentanut Lappiin 50-vuotisen historiansa aikana yli tuhat hirsitaloa.

”Olemme iloisia, että Joulupukin ensimmäinen valtiovierailu Lontooseen toteutuu näin näyttävästi. Suomalaisena aitojen puutalojen valmistajana olemme ylpeitä ainoasta oikeasta, aidosta suomalaisesta joulupukistamme”, sanoo Honkarakenteen toimitusjohtaja Esko Teerikorpi. 

Hongan joulupukin mökki huutokaupataan myöhemmin Lontoossa ja sen tuotto ohjataan Englannissa opiskelevien suomalaisnuorten stipendeihin Kauppakamarin Educational Trustin kautta.