Etusivu: Corporate: Media: : Vapaa-ajan asumisen trendit 2008
Vapaa-ajan asumisen trendit 2008
Vanhoja kesämökkejä päivitetään ja laajennetaan
Suomalaisten lomaviettotavat muuttuvat epäsäännöllisen työn myötä. Mökeillä käydään yhä useammin, vaikka siellä ei välttämättä vietetä koko lomaa kerrallaan. Loma-asuntojen käyttöaste on viime vuosina noussut yli 100 päivään vuodessa. Mökeiltä käsin tehdään paljon myös etätöitä.
Vanhojen sukumökkien kunnostaminen ja laajentaminen on yleistynyt. Syykin on selvä, sillä Suomen puolesta miljoonasta kesäasunnosta noin 40 prosenttia on vanhoja yli 30 vuotta vanhoja rakennuksia, jotka kaipaavat peruskorjausta.
Lisäneliöitä tarvitaan, jotta kolmekin sukupolvea mahtuisi lomailemaan mökillä samaan aikaan. Vanhat kesämökit ovat kooltaan pieniä, usein alle 50 neliöisiä. Lämmöneristykset, tilaratkaisut tai vesihuolto eivät vastaa nykyihmisen lomanviettotapoja.
Tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa viettävä Honkarakenne Oyj on vuodesta 1958 toimittanut yli 40 000 hirsimökkiä eri puolille Suomea. Honka LaajennuspalveluTM onkin vanhojen kesämökkien laajentamiseen ja suunnitteluun erikoistunut uusi palvelukonsepti.
”Laajennuksen toteuttaminen on vaativa kokonaisuus, jossa uuden ja vanhan osan tulee sulautua sekä tyylillisesti että rakenteellisesti yhteen. Siksi sen suunnittelussa ja toteutuksessa kannattaa käyttää ammattilaisia”, Honkarakenteen Brand Communications Manager Anne-Maarit Sepling kertoo.
Kakkoskodit suosittuja
Mökkeilijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään: perinteitä arvostaviin, mukavuuteen panostaviin sekä vanhan säilyttäjiin, jotka haluavat kunnostamalla päivittää suvulle rakkaan kesäpaikan ajanmukaiseksi.
Mukavaa lomaviettoa kaipaavat ja eri liikuntalajeja harrastavat hankkivat usein toisen loma-asunnon vapaa-ajankeskusten yhteydestä. Harrastemökki voi olla yhteisomistuksessa ystäväperheen kanssa.
Kylämäisissä lomakeskuksissa sijaitsevia mökkejä pidetään laskelmien mukaan ympäristön kannalta kestävinä, sillä niiden käyttöaste on korkea. Myös infrastruktuuri voidaan tiiviillä alueella suunnitella tehokkaasti.
Tällä hetkellä kysytyimpiä lomamökkien malleja ovat puolitoistakerrokset hieman yli 100 neliöiset huvilat, jotka sopivat ympärivuotiseen asumiseen. Hirsi on suosituin rakennusmateriaali.
”Viihtyisät oleskelutilat, saunaosasto ja toimivat kodinhoitotilat ovat tärkeitä, kun mökillä vietetään enemmän aikaa. Sisustus on kaupunkikotien tasolla - kaikki väliseinät eivät ole enää hirrestä vaan sisätiloissa puupintojen rinnalle on tullut luonnonkiviseinät tai jopa tapetoidut kevyet väliseinät. Puu jää näkyviin oleskelu- ja makuutiloihin, jolloin puun kauneus korostuu ja terveydelliset hyödyt saavutetaan”, Anne-Maarit Sepling Honkarakenteelta kertoo.
Ekologisuus ajankohtaista
Ekologisuus, eettisyys ja ympäristönsuojelu koskettavat myös loma-asuntojen rakentajia. Energiatehokkaat ratkaisut ja materiaalivalinnat kiinnostavat valtaosaa asiakkaita.
Puurakentaminen on luonnollinen ja ekologisesti kestävä valinta, todellinen ekoteko taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Massiivipuusta rakennetun lomakodin seinät nimittäin sitovat itseensä ilmakehän hiiltä vuosisadoiksi. Massiivipuun käyttö edistää metsien uusiutumista ja ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksia. Lisäksi hirren valmistamiseen kuluu esim. vain 50 % betonin valmistamiseen vaadittavasta energiasta.
Massiivipuusta rakennettu lomakoti on myös energiataloudellinen, kunhan se on mittatarkasti valmistettu ja huolella rakennettu. Hirsirakenteen etuna kevytpuuseiniin verrattuna on auringon ilmaisenergian hyödyntäminen kevät- ja syysaikaan. Matalalta paistavan auringon lämpöenergia varastoituu hirsiseiniin, jotka luovuttavat lämmön hitaasti yön aikana huoneisiin. Kesällä auringon paistaessa korkeammalta, räystäät ja kuistien katokset suojaavat seiniä kuumenemiselta. Hyvin suunnitellussa hirsihuvilassa kesäyön viileys varastoituu massiivihirsiseiniin, jotka ylläpitävät miellyttävää sisälämpötilaa myös kuumina päivinä.
Loma-asunnon lämmityskustannuksia on moni nykyään pienentää ilmalämpöpumpun avulla. Myös maalämmön käyttö lomakotien lämmitysmuotona on kasvussa.
Turvallinen, muoviton ja terveellinen lomakoti
Hirsirunkoinen kesämökki sopii hyvin Suomen vaihtelevaan ilmastoon. Moni haluaa jättää mökin talveksi joko kylmäksi tai korkeintaan peruslämmölle. Tämä toki pienentää lämmityskustannuksia tehden hirsilomakodista kestävimmän energiatehokkaimman vaihtoehdon. Massiivipuinen lomakoti kestää kosteusvaihteluita paremmin kuin huvila, jonka seinärakenteessa on höyrynsulkumuovi. Tämä on yksi erityistekijä pitkäikäisten, terveellisten hirsirakennusten taustalla.
Keski-Euroopassa yleistynyt luonnonmukaisen elämäntavan korostaminen on levinnyt viimeisen viiden vuoden kuluessa myös Suomeen ja näkyy rakentajien toiveissa. Moni haluaa elää ja asua terveellisesti, jolloin materiaaliksi valitaan mieluiten ekologinen ja terveyden kannalta erinomainen massiivipuu. Massiivipuusta rakennettu talo hengittää eli pitää sisäilman kosteustasapainon terveyden kannalta optimaalisena.
Massiivipuu on myös erinomainen akustisilta ominaisuuksiltaan. Se vaimentaa ääniä ja näin luo rauhoittavan ilmapiirin lomanviettoon.
Sisustus kestämään aikaa
Kestävä kehitys näkyy myös vapaa-ajan kotien sisustamisessa. Aidot luonnon materiaalit kuten täyspuu, vuolukivi ja lasitiilet ovat suosittuja.
Hongan hirsitaloja vuosia sisustanut sisustussuunnittelija (SI) Maija-Riitta Riuttamäki kehottaa miettimään vapaa-ajankotien sisustuksen kokonaisuutta yhtä huolellisesti kuin kaupunkikotien.
”Tyyli kannattaa luoda yhtenäiseksi, mutta vanhaa ja modernia voi oikein hyvin yhdistää keskenään myös kesäasunnoissa”.
Hirsitalon sisustukseen sopivat laadukkaat ja pitkäikäiset kalusteet, joihin tuodaan vaihtelua sisustustekstiileillä. Kankaista puuvilla, pellava ja villa sekä huopa, sisal ja paperinarutuotteet luovat viihtyisää tunnelmaa.
Maija-Riitta Riuttamäki kertoo, että kylmät siniset ja vihreät värit sekä harmaan eri sävyt raikastavat hirsipintoja. Hirren lämmin väri on hyvä tausta myös valkoisille tekstiileille. Puun seuraksi sopivat klassiset raita- ja ruutukuosit.
Luonnonvärisen puun väriä voidaan helposti elävöittää käsittelemällä seiniä, lattiaa tai kattoa peittävillä tai kuultavilla petseillä. Tumman ja vaalean kontrastit toimivat hyvin: tumman mäntylautalattian seuraksi sopivat vaaleat seinät ja päinvastoin.
Hirrestä on helppo rakentaa sisustukseen yksityiskohtia tai kiinteitä kalusteita. Painavatkin hyllyt ja laverit pysyvät kiinni järeissä seinärakenteissa. Massiivipuusta tehdyt jakkarat tai pöydän jalat istuvat hyvin tunnelmaan.
Lisätietoja
Honkarakenne Oyj, Brand Communications Manager Anne-Maarit Sepling, puh. 020 575 7819 tai 0400 904 124, anne-maarit.sepling(ät)honka.com.
Honkarakenne Oyj, markkinointikoordinaattori Johanna Kaunisto,
puh. 040 529 0075, johanna.kaunisto(ät)honka.com.
Kuvapyynnöt
Jaana Kostamo, sähköposti: jaana.kostamo(ät)honka.com.
