Honka Fregatti sijoittui toiseksi Porin loma-asuntomessujen äänestyksessä

Hongan moderni loma-huvila Porin loma-asuntomessuilla keräsi yleisöltä toiseksi parhaan pistesaaliin. Honka Fregatti oli samalla hirsitaloista messujen paras.

Porin loma-asuntomessuilla kesäkuussa vieraillut yleisö äänesti Reposaaressa syntyneen laulaja Eino Grönin rakennuttaman Eikka-mökin omaksi suosikikseen. Honkarakenteen moderni Honka Fregatti sijoittui tiistaina 23.9. julkaistun yleisöäänestyksen tuloksissa toiselle sijalle.

Skandinaavisen tyylikäs lapsiperheen vapaa-ajanasunto Honka Fregatti keräsi 9,35 prosenttia äänistä ja oli samalla hirsitaloista messujen paras.

Hongan jykevästä 204-millisestä massiivihirrestä rakennettu Honka Fregatti sai messuvierailta erityistä kiitosta korkeasta laatutasostaan sekä valituista rakennusmateriaaleista. Myös sisustusratkaisut miellyttivät suurta yleisöä, samoin huvilan valoisuus. Olohuoneen isoista ikkunoista avautuu kaunis merimaisema avoimelle ulapalle.

Päärakennuksen edustaa hallitsee iso terassi, joka ulottuu laiturille ja rantasaunalle saakka. Tontilla on kaikkiaan kolme rakennusta, jotka yhteensä muodostavat 150 neliöisen kokonaisuuden. Selkeälinjaisen huvilan sisätiloja jakaa tumma kiviseinä.

Honkarakenteen messukohteen 100 neliöisen Honka Fregatin sekä 18,5 neliöisen saunarakennuksen ja 31 neliöisen autotallin suunnittelusta vastasi Carl Johan Mether Honka Suunnittelustudiosta. Huvilan sisusti Hongan oma suunnittelija Tupu Vainikainen-Länsisalmi, jonka käsialaa oli myös Paraisten 2005 loma-asuntomessujen voittajahuvila Airiston Portin sisustus.

Huoletonta lomaa

Valoisan olohuoneen ja avokeittiön lisäksi Honka Fregatissa on kolme makuuhuonetta, joista yksi sisustettiin messuja varten rauhalliseksi työhuoneeksi ja kirjastoksi. Modernin avokeittiön toiminnallisuutta lisää pitkä saareke, jossa on runsaasti laskutilaa. Arjen sujumista helpottavat sisäsauna sekä yhdistetty kylpy- ja kodinhoitohuone.

Sisustukseltaan Hongan messuhuvila noudatteli merellistä teemaa. Kuultavat ja maanläheiset värit saivat piristystä raikkaasta punaisesta ja sinisestä. Laadukkaasti varustettu huvila tarjoaa viihtyisät ja huolettomat puitteet viisihenkisen perheen ympärivuotiseen lomailuun.

Tänä vuonna 50-vuotista historiaansa juhliva Honkarakenne on valmistanut kotimaahan liki 40 000 kesämökkiä, saunaa tai omakotitaloa. Maailmalle Hongan taloja on viety lisäksi 30 000.

Loma-asuntojen ekotehokkuuteen monia ratkaisuja

Honkarakenne on kuluneen 50 vuoden aikana kehittänyt useita patentoituja ja mallisuojattuja rakenneratkaisuja, jotka lisäävät hirsirakennusten lämmönpitävyyttä ja pitkäikäisyyttä. Ilmatiiviitä rakenteita on kehitetty energiansäästön näkökulmasta.

Suomalaisten korkeakoulujen viimeaikaisissa tutkimuksissa Honkarakenteen talojen ilmatiiviys onkin todettu noin 50 % paremmaksi kuin hirsitaloissa keskimäärin. Ympärivuotiseen käyttöön kehitetyllä hirsitekniikalla saavutetaan käytännössä jopa 20-30 % energiansäästö määräystenmukaiseen tasoon verrattuna, paremman ilmatiiviyden ja hirren varaavan massan ansiosta.

Rakenneratkaisut, energian kulutus ja käyttöiän pituus vaikuttavat rakennuksen ekologisuuteen. Hirsirunkoinen kesämökki on todettu parhaaksi ratkaisuksi Suomen vaihtelevaan ilmastoon, sillä oikein rakennettuna se kestää hyvin kosteusvaihteluita.

”Ihmiset voivat omilla valinnoillaan ja elämäntavoillaan vaikuttaa vapaa-ajan asuntojen energiankulutukseen. Esimerkiksi kesäkäytössä oleva hirsirakennus on ekologinen ns. nollaenergia-lomakoti, sillä sen voi jättää talvikaudeksi myös kylmilleen”, Honkarakenteen toimitusjohtaja Esko Teerikorpi sanoo.

Talvikaudella vain viikonloppukäytössä olevissa Hongan huviloissa sisälämpötila on mahdollista laskea muuksi ajaksi esimerkiksi +5 asteeseen, jolloin saavutetaan noin 50 % säästö lämmitysenergiassa.

Massiivipuutalon hyviin ominaisuuksiin kuuluu auringon ilmaisenergian hyödyntäminen erityisesti keväisin ja syksyisin, jolloin matalalla paistavan auringon lämpö varastoituu puurakenteisiin ja luovuttaa lämmön yön aikana huoneisiin. Hyvin suunnitellut räystäät ja kuistit suojaavat kesäisin seiniä kuumenemiselta, jolloin kesäyön viileys välittyy seuraavana päivänä seinien kautta sisälle.

Lisätietoja:

Honkarakenne Oyj, markkinointikoordinaattori Johanna Kaunisto,
puh. 040 529 0075, johanna.kaunisto(at)honka.com

Honkarakenne Oyj, Brand Communications Manager Anne-Maarit Sepling, puh. 020 575 7819 tai 0400 904 124, anne-maarit.seplin(at)honka.com

Kuvapyynnöt: eila.pelkonen(at)honka.com