Etusivu: Corporate: Media: : Marko Saarelainen Suomalais-Japanilaisen kauppakamarin puheenjohtajaksi
Marko Saarelainen Suomalais-Japanilaisen kauppakamarin puheenjohtajaksi
Tänä keväänä myös Honkarakenteen hallituksen jäsenenä aloittanut Marko Saarelainen on asunut Japanissa 1980-luvulta lähtien, aluksi opiskelijana ja myöhemmin suomalaisia Honka-hirsitaloja Japaniin markkinoivan Honkarakenteen palveluksessa. Yhtiön perustajasukuun kuuluva Saarelainen puhuu sujuvaa japania ja on toiminut monissa sekä liike-elämän että kansainvälisten urheilukisojen luottamustehtävissä.
Maailman johtavalla hirsitalovalmistaja Honkarakenteella on Japanissa vakiintunut markkina-asema, sillä Hongan omakoti- ja vapaa-ajantaloja on viety eri puolille Japania jo 1970-luvun alusta lähtien. Oma tytäryhtiö Honka Japan Inc perustettiin 1991.
Vuodesta1999 toiminut Suomalais-Japanilainen kauppakamari (The Finnish Chamber of Commerce in Japan, FCCJ) edistää Suomeen liittyvää liiketoimintaa Japanissa vahvistamalla kummankin maan jäsenyritysten suhdeverkostoa. Kauppakamariin kuuluu sekä suomalaisia yrityksiä, joilla on toimipiste Japanissa, että Suomessa toimivia tai tänne liiketoiminnan käynnistämistä suunnittelevia japanilaisia yrityksiä. Kauppakamarilla on Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön hyväksyntä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Marko Saarelainen, Honka Japan Inc, puh. +81-(0)90 3216 9085 tai +358 40 542 0254, s-posti: marko(ät)honka.co.jp
