Etusivu: Corporate: Media: : Honkarakenteen historiafilmille kultaa USA:ssa
Honkarakenteen historiafilmille kultaa USA:ssa
Pohjantähti-Elokuvan tuottaman filmin ohjaajana toimi Pami Teirikari ja leikkaajana Altti Sjögren. Käsikirjoituksesta vastasi Honkarakenteen Brand Communications Manager Anne-Maarit Sepling.
Dokumentti kertoo Honkarakenteen tarinan, jota voidaan pitää suomalaisena vastineena amerikkalaiselle unelmalle. Filmissä nähdään, kuinka viiden veljeksen unelma teollisesta hirsirakentamisesta toteutuu. Vaatimattomista lähtökohdista ponnistaen, käsistään taitavat veljekset kasvattavat yrityksensä maailman johtavaksi hirsirakennusten valmistajaksi. Veljekset ovat kekseliäitä, ensimmäisen pyöröhirsikoneen prototyypin he kehittelevät Zetorin vaihdelaatikon ympärille. Samaa innovatiivisuutta edustavat tänä päivänä Honka Duo™ -ekopyöröhirsi ja Hongan uudet vapaa-ajan energiaratkaisut.
– Honkarakenteen historia on mielenkiintoinen sekoitus uudisraivaajahenkistä perisuomalaisuutta ja nopeaa kansainvälistymistä. Yrityksen 1970-luvulla käynnistyneeseen ulkomaanvientiin liittyy värikkäitä vaiheita ja kovan luokan nimiä, kuten presidentti Kekkonen ja kuningatar Elisabeth II, kertoo filmin ohjaaja Pami Teirikari.
Honkarakenteen hirsirakennuksia viedään nykyään eri puolille maailmaa ja siksi videosta on tehty useita kieliversioita. Videot ovat katseltavissa internetin YouTube-palvelussa. Suomenkielinen versio on nimeltään Hongan 50 vuosirengasta.
WorldFest-Houston on 10 päivän mittainen tapahtuma, joka järjestettiin nyt 42. kerran. Festivaalilla kilpailee vuosittain n. 4500 filmiä eri puolilta maailmaa. History of Honka palkittiin alkuvuodesta myös The Aurora Awards –festivaaleilla USA:ssa Platinum Best of Show -pääpalkinnolla.
Lisätietoa festivaalista: www.worldfest.org
